Kiinankaalia inkiväärikastikkeessa ja paistettua halloumia
Ystäväni vinkkasi jokin aika sitten Facebookissa tällaisesta aasialaishenkisestä ruoasta Hesarissa. En ole kiinankaalia käyttänyt ruuanlaitossa varmaan kuin kerran. Sitä sai kai lapsena syödä kyllikseen koulussa ja kotona kaiket talvet :) Tämä ohje vaikutti kuitenkin kiinnostavalta ja koska siinä oli reilusti inkivääriä, täytyi sen olla hyvää! No. Lopputulos oli, että tämä oli kivan näköinen ruoka ja ihan maukaskin, mutta kaipaisi minun makuuni enemmän potkua johonkin suuntaan. Ehkä enemmän inkivääriä ja valkosipulia, mahdollisesti soijaa sekaan... jotain sen tyyppistä. Hyvä alku kuitenkin ja on kiva löytää ruoka johon kiinankaalia voi käyttää ilman että sitä tarvitsee narskutella salaattina. Ilokseni löysin myös kaupasta kiinankaalin luomuna, iso plussa siitä meidän lähimarketille!
Kiinankaalia inkiväärikastikkeessa ja paistettua halloumia
neljälle
Ainekset
Kastike
½–1 kiinankaali (yksi pieni tai puolet isosta)
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
2 rkl raastettua inkivääriä
2 rkl oliiviöljyä
500 g tomaattimurskaa
1–2 tl suolaa
mustapippuria
Quinoa
2 dl kotimaista luomu quinoaa (SunSpelt)
2 rkl oliiviöljyä tai voita
¾ tl suolaa
mustapippuria
Halloumi
200 g halloumijuustoa (tai tofua)
öljyä paistamiseen
Koristeluun
hienonnettua lehtipersiljaa tai kevätsipulin vartta
Valmistus
Halkaise kiinankaali, poista kova kantaosa. Suikaloi kiinankaali noin sentin suikaleiksi.Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Kuori ja raasta inkivääri raastimen hienolla terällä.
Kuumenna öljyä paistinpannussa tai paistokasarissa. Kuullota kiinankaalia, sipulia, valkosipulia ja inkivääriä muutama minuutti.
Lisää tomaattimurska sekä suola ja mustapippuri. Anna kastikkeen hautua miedolla lämmöllä 20–25 minuuttia. Jos kastike kuivuu liikaa, lisää tilkka vettä. Tarkista maku.
Valmista kvinoa kastikkeen hautuessa. Huuhtele kvinoa hyvin ja valuta siivilässä. Mittaa kattilaan 4 dl vettä, kiehauta ja lisää quinoa. Hauduta kannen alla noin 15 minuuttia. Lisää öljy (tai voi), mausta suolalla ja mustapippurilla.
Kun kastike ja quinoa alkavat olla valmiita, viipaloi halloumijuusto (tai tofu). Kuumenna öljy paistinpannulla ja paista halloumiviipaleet nopeasti niin, että juusto saa molemmin puolin kauniin pinnan ja värin, mutta jää sisältä pehmeäksi.
Annostele lautasille quinoaa, kiinankaalikastiketta ja paistettua halloumia. Koristele halutessasi silputulla lehtipersiljalla tai kevätsipulilla.
Pomminvarmasti onnistuvat vegaaniset suklaakuppikakut, joilla hurmaat vieraasi! Nämä kuppikakut on todella helppoja valmistaa, eivät vaadi mitään erikoisraaka-aineita. Testaa ja ihastu :)
Todella herkullinen (vegaaninen) banaanileipä jolla pelastat pilkulliset banaanisi ja valmistat todellisen arkiherkun jolla voi herkutella hyvällä omatunnolla!
Loistava, korkeakuituinen lounas syntyy täysjyväleivästä, tuoreesta pinaatista sekä voipavuista. Todella helppo valmistaa ja pitää kylläisenä pitkään!
Nämä ihanan mehevät ja täyteläisen suklaiset muffinsit saavat mehevyytensä kesäkurpitsasta! Super helppo ohje ja täydellisen maukkaita muffinseja, joita voit puputtaa hyvällä omatunnolla.
Tässä salaatissa on vähän potkua ja makeutta, ihanan raikas yhdistelmä kuumiin kesäpäiviin! Reilusti värikkäitä kasviksia ja makua. Tämä salaatti on näppärä myös eväänä, sillä se säilyttää hyvin napakan tekstuurinsa.
Herkullinen ja täyttävä kauden kasviksista koostettu salaatti joka pitää kylläisenä pitkään
Ihana sitruksinen parsa-pasta, joka valmistuu hetkessä! Vihreää parsaa ja raikasta sitruunaa, tätä kehtaisi tarjota ystävillekin :)
Kolme ihanaa vihersmoothieta jotka sopivat aloittelevalle vihersmoothieiden tekijällekin. Pehmeä ja proteiinipitoinen vihersmoothie, raikas vihersmoothie kuumiin kesäpäiviin sekä yllättävä violetti vihersmoothie, täynnä ravinteita!
Ihanaa, herkullista, terveellistä vegaanista mättöruokaa! Tämä annos koostuu pääasiassa uunissa paahdetusta bataatista, pinaatti-papu sekoituksesta sekä uunissa paahdetusta maissista. Lähes koukuttavan hyvää!
Voiko “kaikettomat” kuppikakut maistua hyvältä? Todellakin voi! Nämä ihanan mehevät vegaaniset, gluteenittomat, maidottomat ja pähkinättömät suklaakuppikakut on kuorrutettu vaniljaisella kuorrutteella ja koristeltu kultahippusin. Helppoja tehdä ja ihanan herkullisia.
Ihanat, parilla-grillatut kolmioleivät! Täytteet on helppo kehitellä kasvispohjaisina ja täysjyväeivästä valmistettuna näistä tuleekin mahtavat välipalat pienellä vaivalla.
Tässä superhelpossa uunibataattiannoksessa bataatti, korianteri ja mustapavut eivät ainoastaan täytä vatsaa vaan myös tarjoavat monia terveyshyötyjä. Nämä yksinkertaiset ruoka-aineet ovat täynnä ravintoaineita, jotka tekevät niistä loistavia elementtejä kasvisvoittoiseen ruokavalioon.
Herkulliset kikherne-pinaatti-gnocchit on helppo valmistaa ja mausteisen Arrabiata-tomaattikastikkeen kanssa ne maistuvat ihan mielettömän hyvältä!
Parhaan vegaanisen burgerin valmistus on ihan naurettavan helppoa kotona! Tästä on tullut klassikkoherkku minun keititössäni, aina kun mieli tekee jotain vähän extra herkullista perjantain fiilistelyruokaa.
Tämä herkullinen tofuskagenröra on herkullista niin kesällä kuin talvellakin. Tarjoile se uuniperunan täytteenä tai saaristolaisleivän kera ja ihastu!
Tämä ihanan raikas syyssalaatti sopii ateriaksi sellaisenaan. Sharonhedelmistä se saa ihanasti makeutta, limestä puolestaan raikkautta.
Mustikkaskonssit on paitsi helppo valmistaa, ne hurmaavat aamupalalla ja brunssilla maullaan! Nämä skonssit ovat vegaanisia ja valmistuvat ilman margariinia,
Rakastan kardemummakierrepullia. Espresso Housen, Gateaun kardemummasolmut.. you name it! Maukas pullataikina ja REILUSTI kardemummaa, tekee täydellisen pullan. Nämä kardemummakierrepullat oli super helppo ja nopea valmistaa, ja tietenkin ne ovat aivan mahtavan makuisia!
Tämä yksinkertainen perunaruoka on nimeltään mäiskypottu ja se on aivan sairaan hyvää! Uunissa rapeaksi paahdetut, litteäksi liiskatut perunat ovat sairaan hyvää sellaisenaan tai lisukkeena muiden ruokien kanssa. Iso suositus!
Pikkelöity sipuli sopii monen salaatin mausteeksi. Samalla se on loistava ja ihanan helppo tapa varmistaa, että sipulit säilyvät pidempään.
Miltä kuulostaisi sitruunaruoholla marinoitu tofu ja pasta? Oman kokemukseni perustella tämä on aivan ihanan raikasta ja annoksesta tulee mahtavan aurinkoinen.