Järkkyhyvä sitrus-oliiviöljykakku (vegaaninen)
Kaupallinen yhteistyö: Happy Olive
Heti kun olin testannut Happy Oliven Early harvest oliiviöljyä, alkoi mielessä kuplia ajatus raikkaasta oliiviöljykakusta. Olen yhä useammin testaillut kananmunattomien ja maitotuotteettpmien leivonnaisten parissa, eikä se aina ole ollut helppoa, mutta sitten kun onnistuu, niin OMG! Tämä oliiviöljykakku on malliesimerkki onnistumisesta! Se on niiin mehukasta ja muhevaa. Oliiviöljyn maun erottaa, mutta se on enemmän häivähdys kuin liian voimakas. Sitruunaa ja limeä, sekä ripaus kardemummaa makuyhdistelmässä. Perfect!
Meinasin kehitellä tähän vielä voikreemi-tyyppisen kuorrutteen, mutta yhtäkkiä tajusin, että se veisi pois tämän kakun raikkaasta mausta ja päädyin ohueen sokerikuorrutteeseen, jonka päälle ripottelin tuoretta sitrusraastetta. Aivan voittaja! Tämä kuorrutus korostaa kakun makuja, eikä ole liian raskas.
Jos joku maistuu kesältä, niin tämä kakku! Pinnalle voisi lisätä vielä muutaman tuoreen mansikan jos sallaisia sattuu olemaan käsillä!
Toimii myös kurpitsakakkuna
Kokeilin tästä kakusta myös kurpitsakakkuversiota. Lisäsin sekaan raasteena yhden keskikokoisen kesäkurpitsan (anna raasteen levätä hetki ja purista se sitten niin rutikuivaksi kuin suinkin pystyt). Lisää tähän versioon 1 dl enemmän vehnäjauhoa ja jatka paistoaikaa noin tuntiin. Tarkista kypsyys työntämällä tikku kakun keskiosaan - jos siihen ei tartu taikinaa, kakku on kypsä.
Sitrus-oliiviöljykakku (vegaaninen)
AINEKSET
1 3/4 dl Extra Virgin Oliiviöljyä
1 1/4 dl omenasosetta
2,5 dl cashewmaitoa tai muuta kasvimaitoa
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
1 limen mehu ja raastettu kuori
3,5 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoa
1 ½ tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
1 tl suolaa
1 tl kardemummaa
1 tl vaniljauutetta
Kuorrutus
1 1/4 dl tomusokeria
1 rkl cashewmaitoa (tai muuta kasvimaitoa. Cashewmaito tekee kuorrutteesta kauniin valkoista)
1 tl vaniljauutetta
VALMISTUS
Sekoita kuiva-aineet omasaa kulhossa ja kosteat (oliiviöljy, omenasose, sitrusmehut ja -kuoriraasteet) ainekset sekä sokeri toisessa.
Lisää jauhoseos kosteisiin ja kaada seos irtopohjavuokaan.
Paista 175 asteessa 55min.
Anna jäähtyä. Kun jäähtynyt, sekoita kuorrutteen ainekset ja levitä päälle. Pinnalle sitrusraastetta.
Pomminvarmasti onnistuvat vegaaniset suklaakuppikakut, joilla hurmaat vieraasi! Nämä kuppikakut on todella helppoja valmistaa, eivät vaadi mitään erikoisraaka-aineita. Testaa ja ihastu :)
Voiko “kaikettomat” kuppikakut maistua hyvältä? Todellakin voi! Nämä ihanan mehevät vegaaniset, gluteenittomat, maidottomat ja pähkinättömät suklaakuppikakut on kuorrutettu vaniljaisella kuorrutteella ja koristeltu kultahippusin. Helppoja tehdä ja ihanan herkullisia.
Jos joku maistuu kesältä, niin tämä kakku! Pinnalle voisi lisätä vielä muutaman tuoreen mansikan jos sallaisia sattuu olemaan käsillä!
Tämä raikas mansikka-limettimousse on uskomattoman hyvää! Se on kevyttä ja tuoreen raikasta ja sopii erityisen hyvin raskaan aterian päätteeksi.
Keittokirjani Vege Talvi kätkee sisäänsä herkullisen karamellipannacottan reseptin. Karamellipannacotta on superhelppo valmistaa vegaanisena, mikä tekee siitä myös helpon jälkiruoan seurueille, joissa on sekaaneja sekä kasvissyöjiä/vegaaneja. Tämä herkku nimittäin maistuu kaikille!
Fiilistelin tässä hiljattain vapaapäivää Kolmen Kaverin vegaanisen lakujäätelön, tuoreiden mansikoiden ja kahvin kera. Toinen kesäsuosikkini on itse tehty vegaaninen kardemummajäätelö!
Nämä appelsiini-valkosuklaaraakakeksit ovat luultavasti herkullisimmat raakakeksit mitä olen koskaan maistanut. Ohje on Silvopleen käsialaa ja pomminvarma herkku!
Tämä ohje on helppo muunnella sen mukaan, mitkä marjat tai hedelmät ovat satokaudessa. Mustikka, vadelma, sharon-hedelmä, kirsikka... vaihtoehdot ovat rajattomat! Myös tämä talvisempi glögikiilteellä kruunattu pannacotta saa eri vivahteen glögivalintasi perusteella.
Tämä herkullinen piparkakkulatten ohje on uusimmasta kirjastani VEGE Talvi. Voit valmistaa sen terästyksellä tai ilman.
Nämä porkkanamuffinsit olivat yhdet parhaista, jotka tyttöjen kanssa onnistuin loihtimaan. Lisää ohjeita tiedossa ;) Minusta niin porkkanakakussa, kuin porkkanamuffinseissakin pitää maistua kunnolla porkkana. Näin ollen raastoin näihinkin muffinseihin reilusti porkkanaa!
Nämä sitruksiset mandariiniskonssit ovat makeammat herkut, joskin ohjetta voisi hyvin säätää vähemmän makeaksikin. Tällä reseptillä loihdit käden käänteessä huumaavan herkulliset aamupalaskonssit!
Gluteenittomat ja maidottomat kookosvohvelit ovat erinomainen aamupala. Päälle tahiniraejuustoa ja hedelmiä, eikä päivä voisi juuri paremmin alkaa.
Tämä vegaaninen suklaavanukas syntyi eräänä aamuna ja pelasti päiväni. Ei sillä, että päivässä oli erityisesti mitään pelastettavaa, mutta vanukas oli kyllä erityisen onnistunut :)
Meillä oli toissa viikonloppuna vieraita ja valmistin näitä ihanan aurinkoisia chia-vanukkaita valmiiksi jääkaappiin niin että aamulla ei tarvinnut muuta kuin nostaa ne jääkaapista tarjolle ja koristella annokset. Herkullista ja hyvää :)
Tämä “synnitön” omenapiiras syntyi yhtenä tämän syksyn ensimmäisistä kunnolla pimeistä ja kylmistäkin illoista. Kaipasin jotakin lempeää ja hyvää, mutta silti terveellistä.
Tämä raikas jälkiruoka syntyi mustikoista, mutta voit hyvin testata myös muita pakaste- tai tuoremarjoja.