Gurmee.net

View Original

Vegaaniset suklaakuppikakut vaniljakuorrutteella (gluteeniton, pähkinätön, maidoton)

Toisen lapseni cheer-joukkue on vetänyt melkoisen kevätkauden ja voittaneet kaksi kultaa. Viimeisimmässä kisassa pokattiin joukkueen oman sarjan Suomen mestaruus. Päätettiin siis muiden joukkueen johtajien kanssa järjestää lapsille kunnon “kultajuhlat”. Minä sain tehtäväkseni leipoa “kaikettomat” muffinsit joukkueen erikoisruokavaliosille. Joukossa on pähkinättömiä, maidottomia, vegaanisia ja gluteenittomia. Hieman haastava, muttei mahdoton yhtälö. Ainoa moka jonka tein kaupassa, oli suklaan kanssa. Tarkoitukseni oli murskata sekaan hieman kaurasuklaata, mutta kotona vasta huomasin, että paketissa luki “saattaa sisältää pähkinää, gluteenia…” jne. Pähkinän ja gluteenin kanssa en uskalla ottaa mitään riskejä, joten suklaa jäi väliin. Muffinsit saivat kuitenkin suklaista makua tummasta kaakaojauheesta.

Mehevät vegaaniset suklaamuffinsit

Tällä Viimeistä murua myöten -blogin ohjeella valmistuvat ihanan mehevät vegaaniset suklaamuffinsit. Olen aiemmin leiponut muffinseja oliiviöljllä, mutta suklaisen maun kanssa jännitin, mahtaisiko oliiviöljyn maku puskea ikävästi läpi, joten valitsin öljyksi neutraalimman rypsiöljyn, jota en muutoin niin välitä käyttää. Taikinoihin olen kuitenkin rypsiä ajoittain käyttänyt, silloin kun haluan mahdollisimman neutraalin makuisen öljyn. Myös macadamiaöljy on mahtava, mutta tässä leivonnaisessa pähkinät olivat pannassa.

Mitä gluteenitonta jauhoa muffinseihin?

Olen aika ymmälläni kaupan jauhohyllyjen välissä, gluteenittomia jauhoja selaillessani. Olen käyttänyt eniten S-ryhmän omaa gluteenitonta jauhoa, josta syntyvät mm. ihanat kaurasämpylät. Tällä kertaa, etsiskelyn jälkeen, päädyin Myllärin (by Helsinki Mills) gluteenittomaan vaaleaan jauhoseokseen. Pussissa luki “passaa kaikkeen leivontaan” joten sillä maininnalla pussi päätyi kauppakassiin. Erityisesti halusin löytää jauhoseoksen, josta ei syntyisi kuivia ja jauhoisia kuppikakkuja.

Vegaaninen kuorrute kuppikakkuihin /muffinseihin

Rakastan ihan perinteistä voi-tomusokeri kuorrutetta vaniljaisena. Koska juhlittavan cheer-joukkueen väri on pinkki, mietin kuorrutteen maustamista ja värjäämistä vadelmalla tai pakastekuivatulla dragon fruit -jauheella, mutta allergioiden vuoksi en uskaltanut laittaa niitä ja tein yksinkertaisesti vegaanisen version tästä lempikuorrutteestani ja värjäsin sen karamellivärillä. Pinnalle suihkaisin hieman syötävää kultapölyä (onhan kyseessä kultajuhlat!) ja kullanvärisiä nonparelleja. Nonparellit saa painaa kuorrutteen pintaan aika pikaisesti, sillä se jähmettyy nopeasti muotoonsa. Tämä on tarjoilun kannalta hyvä ilmiö - kuppikakut kuorrutuksineen säilyttävät hyvin muotonsa!

Vegaaniset suklaakuppikakut

(gluteeniton, pähkinätön, maidoton)

Määrä: 12 kpl


Ainekset

Kuppikakut

Kuppikakkupohjan ohje Viimeistä murua myöten -blogista

  • 3 3/4 dl (250 g) gluteenitonta jauhoseosta

  • 3/4 dl (35 g) tummaa kaakaojauhetta

  • 1,5 dl (120 g) sokeria

  • 3/4 dl (60 g) fariinisokeria

  • 2 tl leivinjauhetta

  • ripaus suolaa

  • 2,5 dl kaura-/soijamaitoa

  • 1,5 dl rypsiöljyä

  • 100 g (1 dl) maustamatonta tai vaniljanmakuista soija-/kaurajogurttia*

  • 150 g tummaa vegaanista suklaata (tarkista, ettei sisällä pähkinää tai gluteenia)

Kuorrutus

  • 100 g vegaanista margariinia

  • 2 tl vaniljasokeria

  • muutama tippa pinkkiä/punaista karamelliväriä

  • 5 dl tomusokeria (kahdessa erässä)

  • 2 rkl kauramaitoa (gluteeniton) tai soijamaitoa

Valmistus

  1. Valmista kuppikakut. Sekoita kuivat ainekset keskenään. Siivilöi kaakaojauhe.

  2. Sekoita kauramaito, rypsiöljy ja kaura- tai soijajogurtti kuivien ainesten joukkoon ja sekoita nopeasti kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi.

  3. Rouhi suklaa isohkoiksi palasiksi. Sekoita tästä n. ¾ taikinan joukkoon.

  4. Kaada taikinaa muffinivuokien reunaan saakka. Ripottele loput suklaahiput päälle.

  5. Paista kupikakkuja uunin keskitasolla 180°C uunissa 20-25 minuuttia. Kokeile kypsyyttä halutessasi puutikulla.

  6. Anna kuppikakkujen jäähtyä vuoissa, jotta ne eivät lässähdä.

  7. Valmista kuorrute. Vatkaa margariini, vaniljasokeri ja puolet (2,5 dl) tomusokerista sähkövatkaimella vaahdoksi. Lisää loppu tomusokeri (2,5 dl) ja kauramaito ja sekoita tasaiseksi. Pursota kuorrute jäähtyneiden kuppikakkujen päälle.

  8. Koristele kuppikakut nonparelleilla. Säilytä valmiit kuppikakut jääkaapissa. Ne ovat parhaimmillaan 1-2 vrk leipomisesta.


See this gallery in the original post