Gurmee.net

View Original

Mansikkamousse, limeä & valkosuklaata

Nyt saa jo kotimaista mansikkaa! Ja mummin pöydässä tarjoillaan suloisen pumpulista mansikkamoussea. Tämä ohje on kaivettu Maalaisunelma Ruoka & juoma -lehden numerosta 1/2011 (never heard! Mutta vaikka lehti oli minulle aivan tuntematon, se oli täynnä aivan loistavia ohjeita joista otin talteen suurimman osan. Mahtaako maalaisunelmaa vielä löytyä lehtikojuista?). Tämä mansikkamoussejälkiruoka oli niiiiiiin ihanan raikas, että järki meinasi lähteä. Alkuperäisessä ohjeessa pinnalla oli limen ja suklaan lisäksi myös keksimurua, mutta minusta jälkkäri oli ihanan raikas ilmankin.

Mummi oli käyttänyt moussessa reippaammin valkosuklaata kuin alkuperäisessä ohjeessa, mikä oli kaikkien ruokailijoiden mielestä hyvä. Lisäksi ajattelimme, että seuraavalla kerralla voisi kokeilla vatkata valkuaiset ja sokerin keskenään kiiltäväksi vaahdoksi, jolloin jälkiruoan koostumuksesta tulisi jämäkämpi, nyt koostumus on enemmän vaahtomainen.

Mansikkamousse, limeä & valkosuklaata

Määrä: 4-6 annosta


Ainekset

  • 225 g sulatettuja pakastemansikoita (miksei tuoreitakin!)

  • ½ ¾ dl sokeria

  • 1 lime, raastettu kuori ja mehu

  • 50 100 g valkosuklaata (+ koristeluun)

  • 2 ½ dl kuohukermaa

  • 2 valkuaista

  • (keksimurua koristeluun)

Valmistus

  1. Sekoita mansikat ja sokeri. Harjaa lime kuumassa vedessä, raasta ja kuori. Purista mehu. Lisää mansikoihin mehu ja puolet raasteesta. Säästä loput koristeeksi.

  2. Raasta suklaa hienoksi. Säästä hieman suklaata koristeeksi. Vatkaa kerma melko kovaksi. Sekoita suklaaraaste kermaan (mummi sulatti suklaan ensin vesihauteessa). Vatkaa toisessa kulhossa valkuaiset kiinteäksi vaahdoksi.

  3. Sekoita mansikkaseos suklaakermaan. Kääntele joukkoon valkuaisvaahto. Lusikoi mousse jälkiruokakulhoihin. Pidä kylmässä vähintään 2 tuntia. Koristele limenkuoriraasteella ja suklaalastuilla. Tarjoa pikkuleipien kera. (pikkuleivät eivät mielestäni ole tarpeellisia tämän jälkiruoan kanssa, se on ihanan raikas ilman.)