Gurmee.net

View Original

Eloisa Wine Delin brunssi (Porvoo)

Porvoosta löytyy jälleen uusi ihana paikka. Torin kulmalle avattiin pienen pieni Eloisa Wine Deli. Paikka on ollut auki vasta pari viikkoa ja olen käynyt jo pariin otteeseen testaamassa viikonlopun brunssia. Eloisa ei ole mitenkään erityisen lapsiystävällinen paikka, sillä tilaa on niukasti, mutta paikka on niin suloinen ja brunssi hyvä, että sinne viitsii meidänkin nelihenkisellä poppoolla lähteä silti. Lastenvaunut eivät siis mahdu sisään, eikä syöttötuolia ainakaan toistaiseksi ole, mutta me selvisimme ihan kunnialla molemmilla kerroilla pidellen nuorimmaista sylissä :)

Ilta-aikaan en Eloisassa ole käynyt, mutta brunssi on ollut aivan ihana. Pöytiintarjoilu on fiksu valinta, sillä muutoin pienen paikan käytävät jumiutuisivat nopeasti. Onkin aika ihanaa istahtaa kaikessa rauhassa ja nauttia kun tarjoilu ja palvelu rullaa sulavasti. Tämä on mielestäni erityisesti maininnan arvoista, sillä Eloisassa palvelu on sujunut jotenkin häkellyttävän hyvin. Ei mitään alkukankeutta tai sekoilua. Tuntuma on, kuin hommaa olisi pyöritetty jo vuosia.

Tässä muutama sana brunssikokemuksista: Heti brunssin alkuun pyötään tuodaan lasi kuohuvaa ja kuohujuomalle löytyy myös oikein maukas holiton vaihtoehto (arvostan!). Sen jälkeen brunssi rullaakin käyntiin. Ensimmäisellä kerralla tarjoiltiin ensin croissant-lautanen salaatteineen, juustoineen ja leikkeleineen. Croissant oli muuten oikein hyvää (joskaan ei ihan Svenin voittanutta, mutta Svenin leivät ja croissantit ovatkin ihan omaa luokkaansa). Seuravaana vuorossa oli maukas marjasmoothie joka tarjoiltiin munakas- ja braatwurstilautasta odotellessa. Munakas oli ensimmäisellä käynnillä jotain aivan järjettömän hyvää. Koostumus ja maku oli jollakin pienellä mutta kriittisellä tavalla parempaa kuin mikään muu munakas jota olen maistanut. Pehmyt sisus jossa oli juustoa mukana ja pinta rapea. Ahh... Toisella kertaa munakas oli edelleen hyvää, muttei ihan niin perfect kuin viimeksi.

Brunssin kruunaa kahvi ja pieni jälkiruoka. Ensimmäisellä käynnillä saimme maukasta suklaamoussea vadelmakastikkeen kera.

Toisella kertaa basilikalla ja/tai mintulla maustettua mansikkaa ja (mascarpone?) vaahtoa. Juuri sopiva pieni herkku brunssin päätteeksi.

Tarjoilu rytmitettiin näillä kahdella käynnillä hieman erilailla. Minusta ensimmäisen käynnin tapa oli erityisen kiva: 1. kuohuva, 2. mehu + croissant-lautanen, 3. marjasmoothie, 4. bratwurst ja munakas ja 5. kahvi + suklaamousse. Tämä tietenkin työllistää tarjoilijaa enemmän, sillä pöytään saa olla koko ajan kantamassa jotakin ja viemässä pois vanhoja. Toisella kertaa saimme: 1. kuohuva + mehu + smoothie kutakuinkin samaan aikaan, 2. croissant-lautanen jolla mukana munakas + bratwurst ja 3. kahvi + jälkiruoka. Ruokaa oli saman verran, mutta jotenkin rytmitys toimi erityisen hyvin ensimmäisellä kerralla. En tiedä kiinnostaako tällainen rytmittely muita, mutta yllätyin itsekin miten iso ero näillä kokemuksilla oli. Älkää ymmärtäkö väärin, ei toisessakaan mallissa mitään vikaa ollut, pidin vain ensimmäisestä enemmän. :)

Seuraavaksi ajattelin suunnata Eloisaan iltapäiväteelle. Tämä on minusta hauska detalji ja hyvin sopiva wine delille. Kello 14 ja 17 välillä Eloisassa tarjoillaan iltapäiväteetä englantilaiseen tyyliin. Teetä siivittävät pienet herkut kuten mini-sandwichit, quiche-piiraat tai kauniit macaronsit. Iltapäivätee pitää varata etukäteen.

Brunssi tarjoillaan lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11 – 15. Hinta 25€ / hlö. Brunssi ei ehkä ole erikoinen – siis sellainen tajunnan räjäyttävä wau-kokemus missä olisi keksitty jotain ihan uutta (näitä onkin harvassa), mutta ruoka on hyvää, paikka on aivan ihana, tarjoilu pelaa viimeisen päälle hyvin (muttei pokkuroiden) ja rahoilleen saa kyllä ehdottomasti vastinetta.

Suosittelen lämmöllä.http://eloisawinedeli.fi/