Kauriinpaistia, uunivihanneksia, maa-artisokkagratiinia ja sherrykastiketta
Äiti loihti tänään ihan mielettömän aterian kauriinpaistista ja muista herkuista. Itse ihastuin aivan totaalisesti maa-artisokkagratiiniin. Super setti, ei voi muuta sanoa :)
Kauris
2 kg kauriinpaistia
Marinadi
- 2 rkl valkoviinietikkaa
- 0,5 dl oliiviöljyä
- Timjamia
- Rosmariinia
- 0,5 dl soijakastiketta
Äiti oli marinoinut paistin jo pari päivää aiemmin. Paista kauriinpaistia paistopussissa 180 asteessa 30 min ja jatka sitten 150 asteessa kunnes sen sisälämpötila on 60-65 astetta.
Sherryllä maustettu homejuustokastike
(kirjasta Suuri kastikekirja, Arthouse)
- 1 silputtu keltasipuli
- 2 rkl voita
- 50 g sinihomejuustoa
- 1 rkl sinappia
- 1 dl puolikuivaa sherryä (Dry Sack)
- 3 dl kuohukermaa
- Suolaa ja pippuria
Kiehauta sipuli voissa mutta älä anna ruskistua. Hienonna joukkoon suurin osa sinihomejuustosta ja lisää sinappi ja sherry. Sekoita hyvin. Anna kiehua hieman kokoon ja lisää kerma. Anna kiehua vielä hieman kokoon. Mausta suolalla ja pippurilla. Hienonna loput sinihomejuustosta kastikkeeseen juuri ennen tarjoilua.
Maa-artisokkagratiini
Tämän mahtavan maa-artisokkaherkun ohjeen alkuperäisversio löytyi kirjasta Kasvisruokien keittokirja (Lars Johansson, WSOY).
- 800 g maa-artisokkaa
- 1 kasvisliemikuutio
- vettä
- 100 g juustoraastetta (Emmental)
- 1 dl kermaa
- paprikajauhetta
- meiramia
- 0,5 prk smetanaa
Kuori ja paloittele maa-artisokat. Keitä niitä vedessä, johon on lisätty kasvisliemikuutio. Keittoaika on n. 20 min. Nosta maa-artisokan palaset öljyttyyn uunivuokaan. Sekoita kerma ja smetana keskenään ja kaada uunivuokaan. Mausta maa-artisokan palaset paprikajauheella ja meiramilla. Ripottele juustoraaste päälle. Paista 200 asteessa n. 30 min.
Uunijuurekset
- 6 porkkanaa pilkottuna
- 2 palsternakkaa pilkottuna
- 2 perunaa
- 6 pientä punasipulia
- 5 valkosipulinkynttä puolitettuna
- 1 pataatti
- 2-3 varsisellerin vartta
- 1 juuriselleri
- Nunnaluostarin yrttimaustetta
- Ruokaöljyä
Pilko vihannekset ja kääntele ruokaöljyä sekä maustetta vihannesten sekaan. Paista vihanneksia n. tunti 200 asteessa.

















